Paula
Olen syntyjään tohmajärveläinen. Ylioppilaslakin painoin päähäni vuonna 1982, merkonomin paperit sain Joensuusta 1985 ja markkinointitutkinnon suoritin Markkinointi-instituutissa 1993. Teologian maisteriksi valmistuin Joensuun yliopistosta 2006. Pääaineeni oli uskonnonpedagogiikka ja lisäksi opiskelin psykologiaa, työ- ja organisaatiopsykologiaa sekä puheviestintää. Olen siis koulutusammatiltani opettaja.
Opiskelu on mielipuuhaani. Vuonna 2009 käynnistyvät neljä vuotta kestävät Kognitiivisen käyttäymisterapian ylemmän erityistason psykoterapiaopinnot. Meneillään ovat Trades-Diploma -opinnot ja kirjoittamisen perusopinnot. Vuonna 2007 sain päätökseen työnohjaajakoulutuksen, yrittäjän ammattitutkinnon, tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon ja hiljaisuuden retriittiohjaajakoulutuksen. Olen harrastanut usean vuoden ajan Vedic Art'a - luovuutta maalaamisen keinoin! Lisäksi ilahdutan itseäni säännöllisin väliajoin erilaisilla lyhytkursseilla - toki myös oppiakseni.
Olen työskennellyt pankissa, kirjanpito-, kiinteistönvälitys- ja isännöintitoimistossa ja markkinointisihteerinä paikallislehdessä. Opiskelujen lomassa tein opetustyötä projektiluonteisesti parin vuoden ajan. Vuonna 2007, Uraa uurtamassa-hankkeen aikoihin, aloin viritellä ajatusta omasta yrityksestä ja vuonna 2008 syntyi Ondrus.
Olen toiminut sihteerinä Keski-Karjalan Yrittäjänaisissa ja The Zonta Club of Keski-Karjala Areassa sekä sittemin Varapäre-vaiheistushankkeessa. Nykyisellään olen Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset ry:n hallituksen jäsen ja Hyvinvointiosuuskunta Elonvirran perustajajäsen.
Juureni ovat tukevasti kotoisassa maaperässä. Sielultani olen rinnallakulkija. Henkinen kasvu, ammatillinen kehittyminen ja luovuuden tukeminen ovat minulle sydämen asioita. No, tokihan minussa on ripaus taiteilijaakin...